Miksi pojilla ja miehillä sanotaan menevän nykyään huonosti? Tässä muutamia ajatuksiani jungilaisen ajattelun kautta peilattuna.
Jungilaisessa ajattelussa arkkityypit eivät ole poliittisia rooleja tai ideologisia rakenteita, vaan psyyken syviä muotoja, jotka ilmentävät ihmiselämän ikiaikaisia kokemuksia. Ne eivät ole itsessään sukupuolittuneita, mutta kulttuuri voi pukea ne tiettyihin muotoihin, jotka joskus näyttäytyvät myös vallan tai sukupuolen kuvastoina.
Woke-ajattelun tiukimmat muodot purkavat tällaiset symbolit vallan ja identiteettipolitiikan kehyksiin, jolloin esimerkiksi sankarin matkaa ei enää tulkita psykologisena kehityskulkuna, vaan pelkästään patriarkaalisena hegemoniana.
Tämä lähestymistapa voi kuitenkin kaventaa symbolien käyttöä yksilön sisäisessä kasvussa. Jos kaikki myyttiset kuvat nähdään pelkästään sorron uusintajina, niiden syvällinen, psyykkistä transformaatiota mahdollistava merkitys häviää.
Carl Gustav Jungin mukaan psyykkinen kasvu edellyttää varjon kohtaamista eli pimeiden, ristiriitaisten ja joskus häpeällistenkin puolien tunnistamista. Kulttuurinen ilmapiiri, joka korostaa moraalista puhtautta ja kieltää tietyt tunteet, voi estää tätä kehitystä. Yksilöllinen kasvu ei perustu vain normatiiviseen hyveeseen, vaan psyyken liikkuvuuteen ja sisäisten ristiriitojen läpikäyntiin.
Jos mies ei koskaan kohtaa näitä teemoja omassa itsessään, ne eivät katoa, vaan jäävät tiedostamattomaan…
Ottamassani miesidentiteetin kehityskulun esimerkissä tietyt primitiiviset arkkityypit (kuten soturi, taistelija, metsästäjä tai valloittaja) eivät ole välttämättä väkivaltaisen miehisyyden ihanteita, vaan psyyken raakamateriaalia, joka täytyy tunnistaa ja integroida. Jos mies ei koskaan kohtaa näitä teemoja omassa itsessään, ne eivät katoa, vaan jäävät tiedostamattomaan ja voivat ilmetä varjomuotoina, kuten väkivaltana, pelkona tai passiivisuutena.
Jungilaisessa kehitysmallissa kasvua ei saavuteta näitä vaiheita ohittamalla, vaan kohtaamalla ne ja kulkemalla niiden läpi.
Onko aikamme kulttuurissa symbolista tilaa näiden vaiheiden käsittelyyn?
Tässä kohtaa täytyy toki painottaa, että en tämän analyysini kautta millään tavalla puolusta huonoa käytöstä ja esimerkiksi seksuaalista häirintää. Ei-hyväksyttävä käytös on voitava erottaa mielen symbolisista neuvotteluista.
Tästä aiheesta olisi mielestäni syytä käydä enemmän julkista ja avointa keskustelua moninäkökulmaisessa ja sallivassa ilmapiirissä.
– Henry Räsänen