Keikalla jossain

Hämmentäviä kohtaamisia Runouden rajoilla -tapahtumassa Haminassa

Olin esiintymässä Haminassa Runouden rajoilla -tapahtumassa, joka toteutui yhtäaikaisesti Valojen yö -tapahtuman kanssa.

Runotapahtuman tämän vuoden teema oli sukupuoli ja minun tehtäväni oli kierrellä erilaisissa tiloissa esittämässä runoja, joissa on mukana keskeisesti mieshahmo.

Ensin tuntui siltä, että suunnitteluvaiheessa hyvältä tuntunut idea on kuitenkin vaikea käytännössä toteuttaa. Tuntui jopa vähän kiusalliselta ja tulin Haminan katuja dallatessani miettineeksi, että onkohan kellään muulla tänä perjantaina niin kummallista hommaa kuin minulla.

Sitten muistin tärkeän ohjeen siitä, että esiintyjän pitää mennä tilanteisiin takki auki -asenteella. Ja minähän menin.

Ja sitten kun ilta eteni ja sain kokea hyvin monenlaisia, mielenkiintoisia, lämpöä ja positiivisuutta täynnä olevia kohtaamisia, aloin vakuuttua että nyt on käsillä yksi mieleenpainuvimmista keikoista koskaan.

Vaikea selittää, mutta minulle tuli hyvin merkityksellinen olo, mikä ei näissä takarivin kulttuurimiehen hommissa aina niin itsestäänselvyys ole.

Yhdessäkin Viinibaarissa eräskin mies tuli niin iloiseksi, että halusi tarjota ruuat ja kun se se ei aikatauluun sopinut, antoi ruokarahat mukaan.

Illan kruunasi kadun reunassa kaljoittelemassa olleet Jussi ja Antti, jotka halusivat kuulla niitä tekstejä, joita esittäjän sielusta tulee. Ja sitten puhuttiin vielä puoli tuntia luontokadosta ja kaikesta muusta.

Kuvassa Pormestarin talon valopuisto, jossa kajahti Runebergin sotilaspoika erittäin vapaasti ruotsin kielestä suomennettuna.

Hämmentäviä kohtaamisia Runouden rajoilla -tapahtumassa Haminassa Read More »

Matkamiehen pelastus: Väätäiskylän keidas

Muisto eräästä pitkästä ja yksinäisestä kevätyöstä. Ja samalla toivosta, joka voi kulkijalle toisinaan pilkahtaa äkkiarvaamatta, pyytämättä ja yllättäen.

Tämä on siltä yöltä, kun junan veturi oli Tampereella mennyt rikki ja olin viimein Seinäjoella keskiyöllä. Sieltä piti sitten omalla autolla jatkaa matkaa kohti Keski-Suomea.
Autoilemaan lähtiessä oli hyvin väsynyt, mutta laitoin toivoni Alavuden tai Ähtärin ABC-asemien kahvitarjoilun varaan. Vaan eivätpä olleet ne auki ja nälkäkin vaivasi.
Olin toivoton. Olin onneton. Vettäkin satoi.

Mutta sitten, sitten totetaan kävi se fantasia, jota puolitoistamiljoonaa kilometriä käsittäneen autoilutaipaleen aikana olen mielessäni pyöritellyt. Ajatusrakennelma siitä, että yhtäkkiä keskellä autioita maisemaa olisikin jotain hyvin jännittävää, mielen koskia vauhkoisasti kuohuttavaa.

Ja siinä se sitten oli, keskellä ei mittään, keidas, Väätäiskylän keidas! Kioski, kahvila, matkamuistomyymälä, jossa on aina vuorokaudenajasta riippumatta ovi selällään.

Oli täysinäinen vesikanisteri kahvin keittämistä varten, oli kolmea erilaista piparisorttia muovirasioissa ja automaatista makeisia ja hilloja ja kioskin omistajan tekemiä käsitöitä ja vaikka mitä.

Mikä runsaus, mikä kekseliäisyys, mikä ennakkoluuttomuus!

Kaivelin autosta kaikki irtorahat ja menin ostoksille kaatosateen piiskatessa tätä eksoottisen sympaattista kioskia


Enemmän kuin automaatista ostamani suklaa minua virkisti riemu siitä, mitä kaikkea sitä maailmassa voikaan vastaan tulla. Ei väsyttänyt enää loppumatkasta.

Matkamiehen pelastus: Väätäiskylän keidas Read More »

Scroll to Top