Olin paikalla Joensuussa sunnuntaina (23.2.2024) Taiteen Edistämiskeskuksen järjestämässä Taiteen tila ja tilanne alueella -tilaisuudessa, josta Ylen juttukin kertoo. Tilaisuuden jälkeen pohdin sitä, miten kiltisti me täällä maakuntien Suomessa otamme vastaan sen, että Taiken leikkaukset kohdistuvat nyt erityisesti alueellisiin apurahoihin.
Mietin, olisiko tässä asiassa nyt karvalakkilähetystön paikka erityisesti niin Itä-Suomen kuin muidenkin syrjäisten seutujen ammattitaiteen puolustamisen merkeissä? Nyt tarvitaan konkreettisia rakenteellisia uudistuksia toiveikkaan seminaarinyökyttelyn sijaan tai ainakin sen lisäksi.
Alueellisten tukien vahvistamisella en tarkoita pelkästään sitä, että taiteen tukemiseen tarvitaan lisää panosta vaan ennen kaikkea yhdenvertaisuuden ja monimuotoisuuden näkökulmia siihen, miten jaettava resurssi alueellisesti jakautuu.
Taike sulautuu ensi vuonna laajempaan Kulttuurivirastoon ja rahoitusten päätöksentekojärjestelmä uudistuu. Vielä uudistuksen yksityiskohtia ja seuraamuksia ei tarkalleen tiedetä, mutta alueellisesta näkökulmaa pitää pitää esillä hyvissä ajoin, jotta järjestelmästä ei tulisi liian keskusjohtoista.
Mielestäni järjestelmä on liian keskusjohtoinen jo nyt, mutta odotettavissa olevan muutoksen myötä tilanne voisi entisestään heikentyä, mutta myös parantua. Risteyksessä ollaan ja siksi aika toimia ja vaikuttaa on juuri nyt.
Ongelma mielestäni, ainakin edustamani teatteritaiteen osalta, on se, että Taiken toiminta-avustusjärjestelmä ei tarpeeksi hyvin tunnista alueilla tehtävän ammattimaisen taiteen tarpeita ja olosuhteita.
Asia on minulle hyvin omakohtainen. Edustamani Maarianvaaran teatteri on tehnyt neljännesvuosisadan kiertueteatteria suomalaisissa kylissä ja kaupungeissa n. 200 esityksen vuositahdilla ja kaikista Suomen kunnista 67 prosenttia ovat olleet yhteistyökumppaneitamme. Olemme työllistäneet toimintamme aikana yli 40 esittävän taiteen ammattilaista määräaikaisiin työsuhteisiin. Toimintamme on ympärivuotista ja pitkäjänteistä, mutta siitä huolimatta yhteisöllisyyttä ja osallisuutta korostava teatterintekotapamme ja savisin saappain ruohonjuuritasolla temmeltämisemme ei tunnu istuvan valtakunnalliseen rahoitusmalliin.
Konkreettinen ehdotukseni teatteritaiteen osalta on, että maakunnissa tapahtuvaa ammattimaista taidetta pitäisi tukea uudenlaisella jatkuvaluonteisella toiminta-avustuksella. Teatteritaiteen osalta kyseessä voisi olla ”maaseudun kiertueteatterituki” tai mikseipä lyhyesti vain ”kiertueteatterituki”, sillä ainakin omassa katsonnassani luen suurimman osan Suomenmaata maaseuduksi.
Alueellisen taiteen tukemisessa tärkeää olisi pitää mukana vahva osallisuuden ja yhteisöllisyyden painotus sekä paikalliskulttuurin ja paikallisyhteisöjen näkökulma.
Suomen kylistä ja kaupungeista löytyy neljännesvuosisataisen kokemukseni perusteella erittäin vastaanottavaisia kyläyhdistyksiä, nuorisoseuroja ja muita paikallisyhteisöjä, joiden kanssa esittävän taiteen ammattiryhmien kelpaisi toimintaansa oikein hyvin luistavin suksin edistää. Suomalaiset seurantalot, kylätalot ja muut kokoontumispaikat ovat niin kulttuurihistoriansa kuin teknisten ominaisuuksiensa puolesta mainioita areenoita esittävälle taiteelle. Näille sorateille mahtuisi muitakin rallaajia kuin Maarianvaaran teatteri.
Ylen jutussa tulee esiin Kaisa Rönkön oivaltavat ajatukset siitä, miksi reuna-alueen kulttuurin edistäminen olisi tärkeää laajemminkin koko yhteiskunnan hyvinvoinnin näkökulmasta.
Olen päättänyt omalta osaltani avata esittämäni asian entistä enemmän julkiseen keskusteluun ja hakea asiaan liittyen yhteistyökumppaneita. Joten jos aihe kiinnostaa, saa kommentoida ja ottaa yhteyttä.
